sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Pullakuukkeleita



Lauantai ja sunnuntai olivat pilvisiä ja tihkusateisia päiviä. Koska sade ei ollut jatkuvaa eikä runsasta, ja välillä sää myös kirkastui, onnistuimme molempina päivinä kuitenkin tekemään reilun kävelylenkin tuntureilla. Pilvessä ja sumussa ei näe kovin kauas, mutta maisemat ovat kuitenkin maagisen kauniita.



Aakenus-järvi ja Vasalampi

Poroja sumussa Aakenuksen rinteillä





Lauantain retkemme lähti tuttua polkua Ylläskeskuksesta ylöspäin, Keskisenlaen alarinteitä seuraillen. Emme kuitenkaan kääntyneet Kellostapulinkuruun, vaan jatkoimme metsäreittiä Kesänkijärvelle.

Pysähdyimme alkumatkasta hetkeksi laastaroimaan kantapäätä ja syömään suklaata. Suureksi yllätykseksemme paikalle lehahti heti innokas kuukkeli kärkkymään makupaloja! Hetkeäkään epäröimättä se nappasi penkille jätetyn puolikkaan suklaapalan, seuraava pala kelpasi mainiosti toiselle kuukkelille. Jotenkin villin pohjoisen salaperäinen mystisyys haalistui hiukan... Koko loppuvaelluksen ajan saimmekin sitten ihailla noita isopäisiä oranssipyrstöjä, jotka laulavat kauniisti ja joiden näkeminen tuottaa kuulemma onnea.

Ennen reissua olimme tehneet netissä leikkimielisen testin: "Mitä metsälintua muistutat?" Toinen meistä muistuttaa isoa, määrätietoista, hiukan vihaista huuhkajaa, joka on omien teidensä kulkija. Toinen taas on sympaattinen ja seurallinen kuukkeli. Voitte itse päätellä kumpi on kumpi, tämä luonnossa todistettu suklaahimo vahvisti testin tuloksen!

Sunnuntain vaellus alkoi automatkalla Vasalammelle. Sieltä lähdimme lammen reunaa kiertäen suuntaamaan kohti Aakenuksen Vareslakea. Matka meinasi tyssätä jo alkuunsa, sillä polkua ei ollut mitenkään merkitty, ja suo muuttui hetki hetkeltä vetisemmäksi! Juuri ennen kuin paniikki iski, löytyi opasviitta ja lopulta myös pitkospuut.



Onneksi oli jonkinlaiset pitkospuut!




Polku oli yllättävän märkä, eikä yltynyt sade kohottanut tunnelmaa - puhumattakaan siellä täällä hiippailevista yrmyistä poroista! Reitti löytyi kuitenkin lopulta helposti, ja raskaan nousun jälkeen valloitimme meille aikaisemmin tuntemattoman Vareslaen. Paluumatkalla kuljimme helppoa polkua Pyhäjärven rannalla ja popsimme eväitä rantakodassa.



Näkymä kodasta Pyhäjärvelle


3. päivän reitti:
Vasalampi - Vareslaki (Aakenus) - Pyhäjärvi - Vasalampi   n. 15 km

1 kommentti:

  1. Hoo, tännehän on tullut lisäyksiä! Koin kolean näköistä siellä(kin) mutta kivalta ulkoilullisesta näyttää :)

    VastaaPoista