maanantai 21. heinäkuuta 2014

Hämmentävä Hailuoto

Kaunis, helteinen Oulu näytti meille parhaat puolensa. Ukkospilvet kiertelivät kaupunkia, mutta vasta toisena iltana myräkkä osui kohdalle. Silloinkin pakopaikassamme oli samppanja sopivasti tarjouksessa lähes puoleen hintaan!

Päätimme käydä tutustumassa Oulun edustalla olevaan Hailuotoon, joka on Suomen kolmanneksi suurin merellä oleva saari. Lauttamatka Hailuodolle kesti puolisen tuntia, eikä kyyti maksanut mitään!? Yllättävän matkailijaystävällistä, lisäksi lauttoja kulki puolen tunnin välein eli odotusaikakin oli kohtuullisen lyhyt.






Hailuodon saaren läpi kulkee 30 kilometrin pituinen tie mäntymetsikköjen, peltojen ja maalaistalojen maisemissa. Hailuodossa on ollut vielä 1960-luvulla vanha puukirkko, joka kuitenkin paloi pian kunnostuksen jälkeen. Vanhan kirkon paikalle on pystytetty kirkkosali ulos keskelle luontoa puupenkkeineen ja alttareineen. Vieressä on kotatyyppinen (hain hampaan muotoinen?) uusi kirkko, jota vartioivat mystiset, käppyräiset männyt. Onkohan Suomi-fani J.R.R.Tolkien käynyt täällä ja saanut ajatuksensa entteihin Hailuodon männyistä?





Aivan Hailuodon länsireunalla on Marjaniemen kylä, joka tarjoaa kauniilla säällä mahtavat puiteet lomailuun. Pitkä hiekkaranta dyyneineen muistuttaa Yyterin santoja tai Jyllannin valkoisia hiekkoja. Rannalta löytyi jopa "ajattelun turvasatama" - liikuteltava puumaja, joka on "yhteys taivaan ja maallisen sekä meren energioiden välillä". Meistä se kyllä näytti pirunnyrkiltä... Merkittyjä, luonnonkauniita kävelyreittejä löytyi täältä ja muualtakin saarelta paljon.

Kalasavustamosta ostimme lounaaksi herkullista, juuri savustettua lohta ja söimme sen kuumassa auringonpaisteessa. Voisiko Suomessa viettää mukavammin lomapäivää?






Kaupungilla kävimme vielä ihailemassa Hupisaarien kukkaloistoa, ehdimmepä aamulla ennen lähtöä vielä vaateostoksillekin. Matka jatkui sitten kohti etelää, Lapualta Orivedelle seurasimme valtatie 66:ta ja soitimme Jussi Raittisen klassikkokappaletta. Mahtava aurinkoinen sää vaihtui välillä yllättävän rajuiksi ukkospuuskiksi, onneksi emme olleet moottoripyörällä liikkeellä!

Tarkoituksemme oli yöpyä Tampereella, mutta syystä tai toisesta majoitusliikkeet olivat nostaneet siellä hinnat pilviin, joten jatkoimme yhtä soittoa kotiin Kirkkonummelle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti