Puusta pitkään

Olimme Googlen karttaa tutkiessamme tulleet siihen tulokseen, että Puerto Ricon laaksosta El Motor Granden kautta kulkemalla löytyy uusi, jännittävä polku ylös Norskeplassenille.  Eikun etsimään! Ostoskeskuksen ja hylätyn vesipuiston ohi…

… valtavien moottoritiesiltojen alitse, suuren puun vieressä olevan koulun ohi…

… vedenpuhdistamon ja koiratarhan ohi (alkoi olla jo aika epäilyttävä reitti)…

… lopuksi kuivuneen joenuoman pohjaa pitkin lohkareikossa, koska tie loppui. Aikamme etsittyämme totesimme, että olimme umpikujassa. Rinteet nousivat niin jyrkkinä, ettei niille ollut mitään asiaa yrittääkään.

Käännyimme takaisin, mutta ei hätää: meillähän oli vielä kokeilematta kiivetä ylöspäin älyttömän jyrkkä ja vaikeakulkuinen polku, jonka olimme jo kaksi kertaa tulleet henkemme kaupalla alas. Siis sinne! Jotenkin kuitenkin osuimme väärälle, vielä älyttömämmälle polulle. Välillä piti kiivetä KÖYDEN avulla ylöspäin.

Lopulta tulimme kohtaan, jossa polku kulki pystysuoran JYRKÄNTEEN reunalla jyrkän kielekkeen alla. Silloin toinen meistä ilmoitti, ettei astu enää askeltakaan. Eikä ole söpö. Eipä siinä muu auttanut kuin lähteä samaa tietä takaisin. Jossain vaiheessa toinen meistä roikkui köydessä kuin JOULUPALLO ja yritti hikoillen löytää jalansijaa päästäkseen alaspäin. Ei ollut kivaa.

Kun vihdoin löysimme alkuperäisen hullunjyrkän polun, se tuntui niin helpolta, että olisin voinut suudella laavakiviä lenkkareitteni alla. Jos vain ei olisi ollut niin raskasta kiivetä. Pääsimme kuin pääsimmekin ylös Norskeplassenille, ja törmäsimme vielä vallattomaan vuohi- ja lammaslaumaan. Ensi vuonna valitaan kyllä vähän hillitympi reitti!

Hyviä ja huonoja reittejä

Lomamme ensimmäinen viikko on sujunut kuumemmassa, tuulisemmassa ja utuisemmassa säässä kuin yleensä. Olemme ilmeisesti saaneet nauttia suoraan Afrikasta puhaltavasta sirocco-tuulesta, joka tuo mukanaan lämpöä ja hienoa hiekkaa Saharasta. Tänään sää oli kirkkaampi, mutta edelleen helteinen. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla näimme naapurisaari Teneriffalla kohoavan Teiden komean hahmon.

Olemme tehneet totuttuun tapaan pitkiä kävelyjä laavavuorien rinteillä. Lähtö on aamulla noin kello 10, hotellille palaamme 3-5 tunnin kuluttua siestaa viettämään. Aurinkokin paistaa silloin sopivasti parvekkeelle ja allasalueelle.

Koska hotellimme on tällä kertaa ”Norjalaislaakson” suulla, olemme voineet suunnitella retkiä uusillekin urille. Aina reittivalinnat eivät kuitenkaan ole ihan parhaita mahdollisia; esimerkiksi polkua Norskeplassenilta takaisin alas Puerto Ricoon ei voi kyllä suositella, sen verran jyrkkä se on. Maisemat ovat kyllä hienot, kuin vaeltaisi lännenelokuvan kulisseissa!

Vuohia, kiviä, pensaita ja jatkuva virta jänteviä norjalaisia – taustalla auringossa kimmeltävä mahtava Atlantti. Tuntuu hyvältä! Illan tultua olemme etsineet valtavasta tarjonnasta meille sopivan ruokapaikan. Tosin muhkea aamiainen on pitänyt meidät liiankin ravittuina. Poikien lähdettyä ryhdymme varmaankin tekemään ruokia kämpillä; salaattia ynnä muuta pientä mutta hyvää.

Kylmästä lämpimään

Matkakarhut taas liikkeellä! Tällä kertaa taas suunta kohti etelän lämpöä, mukana Karhunpoika ja Kummipoika. Matka sujui erittäin mukavasti, ei minkäänlaisia vaikeuksia tai kommervenkkeja. Perillä Puerto Ricossa odotti aurinkoinen, lämmin ja melko tuulinen sää.

Majoitus on jälleen kerran erittäin mukava, hyvä aamiainen ja leveä sänky. Näköala parvekkeelta on tällä kertaa satamaan päin. Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä raahasimme poikaset pitkälle kävelylle huippujen kautta Arguineguineen ja sieltä rantaa pitkin takaisin.

Reissu kesti lounastaukoineen noin viisi tuntia. Aurinko paistoi suurimman osan ajasta ohuen utuharson takaa, joten kukaan ei onneksi palanut!

Joulu tuntuu täällä vain koristeina, muuten ei sitä juurikaan tule ajatelleeksi.

Pilvessä ja sumussa

Keskiviikkoaamuna herättyämme totesimme sään muuttuneen kosteammaksi, harmaa sumu vyöryi tuntureiden rinteitä alas laaksoon. Olohuoneen ikkunasta ei näkynytkään mahtavaa Yllästunturia vaan pelkkää harmautta. Päätimme siis lähteä kävellen katsomaan, oliko tunturi vielä paikallaan, vai oliko se sumun turvin hiipinyt muualle.

Suon poikki pitkospuita pitkin ja reipas nousu Pikkulaelle, mutta näkymä pysyi samana: vain kosteaa harmautta Ylläksen suunnalla! Jatkoimme polkua pitkin ylöspäin, matka eteni hitaasti sillä polun varrella kasvoi tavattoman paljon meheviä puolukoita.

Yllättäen sumun keskeltä tuli vastaan pieni porolauma. Polkumme kulki lauman läpi, toisen meistä mielestä siinä tapahtui hämmästyneiden porojen ja pelokkaan pupun kohtaaminen... Mutta kyllä ne porot katsoivat meitä aika pahasti ja murisivat hiljaa väläytellen teräviä hampaitaan. Hätäsuunnitelmaksi oli etukäteen sovittu puun taakse meno, mutta kun siinä ei ollut ainoatakaan puuta lähellä!

Rinne nousi lopuksi lähes pystysuoraan, kunnes vihdoin olimme Ylläksen huipulla 718 metrin korkeudessa. Pieni tauko, jonka jälkeen matka alas sujuikin nopeasti. Kotimatkalla löysimme suolta paljon karpaloita, jotka keräsimme ja pakastimme. Seuraavana iltana jälkiruoaksi olikin jääkarpaloita kuuman kinuskikastikkeen kanssa!

Torstai oli pilvinen, mutta ei sumuinen päivä. Vaelluksemme suuntautui Kukas-tunturille, jonka laelta avautui reissun upein näköala lähituntureille: Ylläs, Keskinenlaki, Kellostapuli, Kesänki, Launio, Pyhätunturi sekä taaempana Aakenus. Toisessa suunnassa näkyivät Äkäslompolon kylä ja järvi sekä Kuer-tunturi. Reitti oli lisäksi helppokulkuinen, ainoastaan paluumatka ei ihan onnistunut, sillä valitsimme suon läpi kulkevan polun, jossa ei ollutkaan pitkospuita!

Perjantaina saimme taas kulkea sumussa. Kellostapulinkuru oli jälleen dramaattinen ja vaikuttava, eikä öinen sade ollut onneksi liukastuttanut polkuja. Ylläksen rinteellä eteneminen oli hiukan hitaampaa, sillä merkityn polun tolpat katosivat sakeaan sumuun. Mukava lenkki kuitenkin!


Viikon vaellussaldomme oli melkein 100 kilometriä:

lauantai 13.9.
Palovaara - Tuomikuru - Kahvikeitaan laavu - Palovaara, 13,5 km
sunnuntai 14.9.
Luontokeskus Kellokas - Varkaankuru - Kellostapulinkuru - Kiirunankieppiä pitkin Kellokkaaseen.
13 km
maanantai 15.9. 
Aakenus: Totovaaran pirtti - Junkers - Moloslaki - Vasalaki - Totovaaran pirtti. 12 km
tiistai 16.9.
Kesänkijärvi - Pirunkuru - Tahkokuru - Karila - Äkäslompolo - Kesängin keidas - Kesänkijärvi.
17 km
keskiviikko 17.9.
Palovaara - Pikkulaki - Ylläskammi - Karpalosuo - Palovaara. 12 km sumussa
torstai 18.9.
Karila - Hangaskurun laavu - Kotamaja - Kukas - märkää polkua takaisin Karilaan. 14 km
perjantai 19.9.
Ylläskeskus - Kiirunankieppi - Kellostapulinkuru - Jokerikuppila - Ylläskeskus. 11,5 km sumussa

Hobitit Mordorissa?

Sää on suosinut meitä reissullamme. Aamiaisen jälkeen vaihdamme ulkoiluvarusteet päälle, heitämme reput selkään ja lähdemme tuntureita kiertämään ja kiipeämään. 4-5 tunnin kuluttua palaamme Eelin kaupan kautta kämpille. Väsyneet jalat saunaan, sitten mukavasti levänneinä ruoanlaittoon. Televisiota tai radiota ei tarvitse kauaa kuullostella ennenkuin uni tulee.

Maanantaina reissumme suuntautui Aakenus-tunturille. Valitsimme loivasti ylöspäin kaartuvan pitemmän reitin, joka kulki myös vuonna 1944 pudonneen saksalaisten Junkers-kuljetuskoneen hylyn ohi. Aurinko paistoi ja väkeä oli aika paljon liikkeellä.

Aakenuksen laelta aukesivat upeat maisemat lähituntureille ja laaksojen soille. Alaspäin suunnatessamme jouduimme kulkemaan laajan kivikon lävitse. Muhkuraisessa maastossa olo alkoi lopulta olla melko epätoivoinen, olimme kuin hobitit Mordorin vihamielisellä polulla. (Tosin toinen meistä kulki varsin ketterästi ja vakaasti louhikossa.) Pidimme lopulta tauon päästyämme helpommalle polulle ja virkistyimme syömällä lembasin sijasta tummaa suklaata.

Aakenuksen kivikko ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna tiistain haasteeseemme, Pirunkuruun, joka todella on nimensä veroinen! Retki alkoi jälleen iloisesti polun myötäillessä mahtavassa auringonpaisteessa Kesänki-järven rantaa. Totuus paljastui kuitenkin pian, ja hymy hyytyi jälleen toisella meistä ...

Pitkällisen ponnistelun ja huohottamisen jälkeen olimme lopultakin Kesänki-tunturin laella. Näköala oli hieno palkinto kiipeämisen vaivoista! Koko loppumatka, noin 13 kilometriä, olikin sitten alamäkeä tai tasamaastoa, eikä enää kovin rasittavaa. Valokuvasimme muurahaispesiä, söimme puolukoita ja pidimme evästauon kannon nokassa. Pieni kartanlukuvirhe toi reitin loppuun ylimääräisen 3 kilometrin lenkin Kesänkijärven ympäri, mutta siitäkin selvittiin kunnialla.

... kaikki eivät hyydy mäkeen ...

Keskiviikko olikin sitten ensimmäinen sumuinen päivä, mutta siitä kerron tarkemmin ensi kerralla.

Poro, kuru ja kiiruna

Lapin luonto on sopivasti tuttu mutta mukavasti erilainen kuin kotona. Kuuset ovat kapeaharteisia, koivut muhkuraisia ja katajat lymyilevät pitkin maan pintaa. Muurahaiset kasvattavat pesälleen puolukanvarpukaton, puolukat ja mustikat kietoutuvat toisiinsa sulassa sovussa kypsyttäen marjansa yhtä aikaa. Vesipurojen lisäksi joka puolella on kivivirtoja.

 

Kävelylenkkimme ovat olleet kilometrimääriltään kohtuullisen pituisia (noin 10 km), mutta tunteja niihin kuluu 3-5 kerrallaan. Syy tähän on tietysti vaihtelevan muotoinen maasto eli kamalan jyrkät ylämäet! Valokuvaamiseenkin ja maisemien ihailuun kuluu paljon aikaa!

... liian jyrkkä mäki...

Lappia kohti

Tuntui hiukan hassulta lähteä matkalaukkuja kantaen ruskaretkelle, rinkka olisi ollut jotenkin reippaampi ja vakuuttavampi varuste. Lento Rovaniemelle, yö hotelli Pohjanhovissa ja aamulla vuokra-autolla kohti  Yllästä - eipä siinä vielä eräretkeilyn meininkiä ollut!

Saavuimme iltamyöhällä sujuvasti Rovaniemelle. Hotellin aulassa törmäsimme Matti Nykäseen, ja hetken kuluttua hän kuului laulavan hotellin yökerhossa. Jätimme sen ohjelmanumeron väliin...

Lauantaiaamu valkeni kirkkaana, ja usvan hälvettyä kiertelimme hiukan kaupungilla ennen auton hakua. Ihmettelimme seinämaalauksia, kävimme Lordin aukiolla ja löysimme kirppiksen pihalta pöydän, josta sai ottaa kirjoja ilmaiseksi. Lomalukemiseksi John le Carré vuodelta 1965!

Pienen sekaannuksen jälkeen saimme auton ja pääsimme lähtemään upeassa auringonpaisteessa kohti pohjoista. 

Parinsadan kilometrin ajomatka sujui letkeästi, ja jo neljän maissa olimme asettuneet asumukseemme, vaihtaneet ulkoiluvaatteet päälle ja marssimme reippasti ylös Ylläksen rinnettä. Koska ilta oli jo aika pitkällä, teimme kohtuullisen lenkin ja palasimme tyytyväisinä mökkiimme iltaa viettämään.

Revontulet leimusivat yöllä upeina, mutta me nukuimme täysillä emmekä nähneet luonnon ilotulitusta..

Kitschiä kerrakseen!

Olemme kolunneet Barcelonan eri kaupunginosia pikkukatuja pitkin. Sarrian kaupunginosa oli erityisen viehättävän tuntuinen, sinne voisi joskus asettua joksikin aikaa olemaan. Olemme tutkineet jokaisen kohdalle osuneen puiston, omituisimmassa oli hukkunutta naista esittävä patsas. Lukuisten Gaudin töiden lisäksi löysimme häntä esittävän näköispatsaan - eikä ainoakaan turisti pyörinyt siinä ympärillä! Pienet kadunvarsikuppilat ovat tulleet myös tutuiksi, patatas bravakset ja pimientas de padronsit maistuvat niissä kaikissa aina yhtä herkullisilta.

Mukavimpia ovat kuitenkin olleet kävelyretket Montjuïcin kukkulalla. Ruuhkaa ei ole, maisemat ovat hienot ja joka kerta löytyy uusia polkuja, reittejä ja portaita kuljettaviksi! Vuoden 1929 Maailmannäyttelyä ja sittemmin vuoden 1992 Olympialaisia varten rakennetut hulppeat tiet ja jalkakäytävät ovat päivisin muutamaa hölkkääjää lukuun ottamatta tyhjiä ja tuntuvat olevan pikku hiljaa rapistumassa. Olympiastadionkaan ei kummemmin kiinnosta turisteja, heitä ei ole näkynyt ainakaan ruuhkaksi asti. Saamme siis pelleillä kaikessa rauhassa...

Torstai-iltana kävimme tutustumassa Barcelonan kitscheimpään nähtävyyteen, Font Magica -suihkulähteeseen. Erikokoiset vesisuihkut nousivat ja laskivat popmusiikin tahdissa pinkkeinä, neonvihreinä ja kullanvärisinä kimmeltäen tuhansien ihmisten katsellessa. Näky oli kieltämättä vaikuttava, taustalla ylväs modernin taiteen museo MNAC ja lähes täysi kuu.
Show´n jälkeen pakenimme väentungosta sivukaduille, kävimme asuntomme lähiravintolassa syömässä paellaa ja sitten vetäydyimme yöunille.

Tervetuloa turistit

Kun suunnittelee matkustavansa Barcelonaan elokuun alussa, voisi ottaa huomioon pari asiaa. Sää on selkeän yksinkertainen: päivällä 30 astetta, yöllä 25 astetta, aurinko paistaa aamusta iltaan lähes pilvettömältä taivaalta. Helppo homma.

Toinen muistettava asia on se, että elokuussa eurooppalaiset ovat lomalla. Ja matkustavat mielellään. Vaikkapa Barcelonaan. Jos haluat nähdä mielenkiintoisen rakennuksen, voit olla varma että kaikki muutkin haluavat nähdä sen. Ruuhkaa Rambloilla, väkijoukkoja vanhassa kaupungissa, tungosta Tibidabossa, paniikkia Park Güellissä... Minne tahansa pysähdytkin, viereesi ilmestyy bussilastillinen muita turisteja. Erään talon seinässä oli iso kyltti, joka alkoi lupaavasti "Welcome tourists" ja loppui sanoihin "Enjoy your stay", mutta välissä kerrottiin, kuinka turismi nostaa hintoja alueella ja tekee paikallisten olot mahdottomiksi... No, ymmärrettävästi paikallisia ärsyttää, jos jokaisella työ- tai kauppareissulla saa väistellä tungeksivaa ja kameraa heiluttavaa laumaa. Tuomme kuitenkin rahaa tänne, joten anteeksi vain.

Me yritämme välttää ruuhkat kulkemalla hiukan pitempiä reittejä sivukatuja pitkin, ja olemmekin saaneet vaeltaa melko rauhassa. Park Güelliin saavuimme Tibidabosta kävellen yläkautta; pienen hakemisen ja pontevan kartanluvun jälkeen löysimmekin oikean reitin takaportille, emmekä joutuneet pääportin hullunmyllyyn. Portaikon mosaiikkilisko jäi tällä kertaa näkemättä, mutta eiköhän se siellä ole paikallaan ihmisvilinässä.

Puistosta kävelimme edelleen pieniä kujia pitkin Sagrada Familialle. Tuo rujo katedraali on omituisuudestaan ja keskeneräisyydestään huolimatta niin vaikuttava, että sitä on kuitenkin käytävä joka kerta ihailemassa ulkopuolelta. Se on kuin kaamea luuranko, jonka pienet yksityiskohdat antavat silti vihjeitä kauneudesta ja pyhyydestä, joita kirkko voisi kuvastaa. 

Jalat jaksoivat vielä kantaa rannalle asti, ja yhtäkkiä olimmekin palmujen reunustamalla rantabulevardilla - kuin Kanarialla konsanaaan! Kaupunkilomatunnelma vaihtui taas aivan toiseksi, tuhannet ihmiset tungeksivat täälläkin nauttien auringosta, hiekasta ja merestä. Mekin rohkaistuimme merellisestä menosta ja tilasimme baarissa alkupalaksi lautasellisen simpukoita!

Lopulta, kahdeksan tunnin liikkeellä olon jälkeen armahdimme jalkojamme ja lähdimme metrolla asunnolle. Mistähän saisi nilkkasukan kokoisia ja muotoisia laastareita?