Sää on suosinut meitä reissullamme. Aamiaisen jälkeen vaihdamme ulkoiluvarusteet päälle, heitämme reput selkään ja lähdemme tuntureita kiertämään ja kiipeämään. 4-5 tunnin kuluttua palaamme Eelin kaupan kautta kämpille. Väsyneet jalat saunaan, sitten mukavasti levänneinä ruoanlaittoon. Televisiota tai radiota ei tarvitse kauaa kuullostella ennenkuin uni tulee.
Maanantaina reissumme suuntautui Aakenus-tunturille. Valitsimme loivasti ylöspäin kaartuvan pitemmän reitin, joka kulki myös vuonna 1944 pudonneen saksalaisten Junkers-kuljetuskoneen hylyn ohi. Aurinko paistoi ja väkeä oli aika paljon liikkeellä.
Aakenuksen laelta aukesivat upeat maisemat lähituntureille ja laaksojen soille. Alaspäin suunnatessamme jouduimme kulkemaan laajan kivikon lävitse. Muhkuraisessa maastossa olo alkoi lopulta olla melko epätoivoinen, olimme kuin hobitit Mordorin vihamielisellä polulla. (Tosin toinen meistä kulki varsin ketterästi ja vakaasti louhikossa.) Pidimme lopulta tauon päästyämme helpommalle polulle ja virkistyimme syömällä lembasin sijasta tummaa suklaata.
Aakenuksen kivikko ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna tiistain haasteeseemme, Pirunkuruun, joka todella on nimensä veroinen! Retki alkoi jälleen iloisesti polun myötäillessä mahtavassa auringonpaisteessa Kesänki-järven rantaa. Totuus paljastui kuitenkin pian, ja hymy hyytyi jälleen toisella meistä ...
Pitkällisen ponnistelun ja huohottamisen jälkeen olimme lopultakin Kesänki-tunturin laella. Näköala oli hieno palkinto kiipeämisen vaivoista! Koko loppumatka, noin 13 kilometriä, olikin sitten alamäkeä tai tasamaastoa, eikä enää kovin rasittavaa. Valokuvasimme muurahaispesiä, söimme puolukoita ja pidimme evästauon kannon nokassa. Pieni kartanlukuvirhe toi reitin loppuun ylimääräisen 3 kilometrin lenkin Kesänkijärven ympäri, mutta siitäkin selvittiin kunnialla.
 |
| ... kaikki eivät hyydy mäkeen ... |
Keskiviikko olikin sitten ensimmäinen sumuinen päivä, mutta siitä kerron tarkemmin ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti