Pilvessä ja sumussa

Keskiviikkoaamuna herättyämme totesimme sään muuttuneen kosteammaksi, harmaa sumu vyöryi tuntureiden rinteitä alas laaksoon. Olohuoneen ikkunasta ei näkynytkään mahtavaa Yllästunturia vaan pelkkää harmautta. Päätimme siis lähteä kävellen katsomaan, oliko tunturi vielä paikallaan, vai oliko se sumun turvin hiipinyt muualle.

Suon poikki pitkospuita pitkin ja reipas nousu Pikkulaelle, mutta näkymä pysyi samana: vain kosteaa harmautta Ylläksen suunnalla! Jatkoimme polkua pitkin ylöspäin, matka eteni hitaasti sillä polun varrella kasvoi tavattoman paljon meheviä puolukoita.

Yllättäen sumun keskeltä tuli vastaan pieni porolauma. Polkumme kulki lauman läpi, toisen meistä mielestä siinä tapahtui hämmästyneiden porojen ja pelokkaan pupun kohtaaminen... Mutta kyllä ne porot katsoivat meitä aika pahasti ja murisivat hiljaa väläytellen teräviä hampaitaan. Hätäsuunnitelmaksi oli etukäteen sovittu puun taakse meno, mutta kun siinä ei ollut ainoatakaan puuta lähellä!

Rinne nousi lopuksi lähes pystysuoraan, kunnes vihdoin olimme Ylläksen huipulla 718 metrin korkeudessa. Pieni tauko, jonka jälkeen matka alas sujuikin nopeasti. Kotimatkalla löysimme suolta paljon karpaloita, jotka keräsimme ja pakastimme. Seuraavana iltana jälkiruoaksi olikin jääkarpaloita kuuman kinuskikastikkeen kanssa!

Torstai oli pilvinen, mutta ei sumuinen päivä. Vaelluksemme suuntautui Kukas-tunturille, jonka laelta avautui reissun upein näköala lähituntureille: Ylläs, Keskinenlaki, Kellostapuli, Kesänki, Launio, Pyhätunturi sekä taaempana Aakenus. Toisessa suunnassa näkyivät Äkäslompolon kylä ja järvi sekä Kuer-tunturi. Reitti oli lisäksi helppokulkuinen, ainoastaan paluumatka ei ihan onnistunut, sillä valitsimme suon läpi kulkevan polun, jossa ei ollutkaan pitkospuita!

Perjantaina saimme taas kulkea sumussa. Kellostapulinkuru oli jälleen dramaattinen ja vaikuttava, eikä öinen sade ollut onneksi liukastuttanut polkuja. Ylläksen rinteellä eteneminen oli hiukan hitaampaa, sillä merkityn polun tolpat katosivat sakeaan sumuun. Mukava lenkki kuitenkin!


Viikon vaellussaldomme oli melkein 100 kilometriä:

lauantai 13.9.
Palovaara - Tuomikuru - Kahvikeitaan laavu - Palovaara, 13,5 km
sunnuntai 14.9.
Luontokeskus Kellokas - Varkaankuru - Kellostapulinkuru - Kiirunankieppiä pitkin Kellokkaaseen.
13 km
maanantai 15.9. 
Aakenus: Totovaaran pirtti - Junkers - Moloslaki - Vasalaki - Totovaaran pirtti. 12 km
tiistai 16.9.
Kesänkijärvi - Pirunkuru - Tahkokuru - Karila - Äkäslompolo - Kesängin keidas - Kesänkijärvi.
17 km
keskiviikko 17.9.
Palovaara - Pikkulaki - Ylläskammi - Karpalosuo - Palovaara. 12 km sumussa
torstai 18.9.
Karila - Hangaskurun laavu - Kotamaja - Kukas - märkää polkua takaisin Karilaan. 14 km
perjantai 19.9.
Ylläskeskus - Kiirunankieppi - Kellostapulinkuru - Jokerikuppila - Ylläskeskus. 11,5 km sumussa

Hobitit Mordorissa?

Sää on suosinut meitä reissullamme. Aamiaisen jälkeen vaihdamme ulkoiluvarusteet päälle, heitämme reput selkään ja lähdemme tuntureita kiertämään ja kiipeämään. 4-5 tunnin kuluttua palaamme Eelin kaupan kautta kämpille. Väsyneet jalat saunaan, sitten mukavasti levänneinä ruoanlaittoon. Televisiota tai radiota ei tarvitse kauaa kuullostella ennenkuin uni tulee.

Maanantaina reissumme suuntautui Aakenus-tunturille. Valitsimme loivasti ylöspäin kaartuvan pitemmän reitin, joka kulki myös vuonna 1944 pudonneen saksalaisten Junkers-kuljetuskoneen hylyn ohi. Aurinko paistoi ja väkeä oli aika paljon liikkeellä.

Aakenuksen laelta aukesivat upeat maisemat lähituntureille ja laaksojen soille. Alaspäin suunnatessamme jouduimme kulkemaan laajan kivikon lävitse. Muhkuraisessa maastossa olo alkoi lopulta olla melko epätoivoinen, olimme kuin hobitit Mordorin vihamielisellä polulla. (Tosin toinen meistä kulki varsin ketterästi ja vakaasti louhikossa.) Pidimme lopulta tauon päästyämme helpommalle polulle ja virkistyimme syömällä lembasin sijasta tummaa suklaata.

Aakenuksen kivikko ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna tiistain haasteeseemme, Pirunkuruun, joka todella on nimensä veroinen! Retki alkoi jälleen iloisesti polun myötäillessä mahtavassa auringonpaisteessa Kesänki-järven rantaa. Totuus paljastui kuitenkin pian, ja hymy hyytyi jälleen toisella meistä ...

Pitkällisen ponnistelun ja huohottamisen jälkeen olimme lopultakin Kesänki-tunturin laella. Näköala oli hieno palkinto kiipeämisen vaivoista! Koko loppumatka, noin 13 kilometriä, olikin sitten alamäkeä tai tasamaastoa, eikä enää kovin rasittavaa. Valokuvasimme muurahaispesiä, söimme puolukoita ja pidimme evästauon kannon nokassa. Pieni kartanlukuvirhe toi reitin loppuun ylimääräisen 3 kilometrin lenkin Kesänkijärven ympäri, mutta siitäkin selvittiin kunnialla.

... kaikki eivät hyydy mäkeen ...

Keskiviikko olikin sitten ensimmäinen sumuinen päivä, mutta siitä kerron tarkemmin ensi kerralla.

Poro, kuru ja kiiruna

Lapin luonto on sopivasti tuttu mutta mukavasti erilainen kuin kotona. Kuuset ovat kapeaharteisia, koivut muhkuraisia ja katajat lymyilevät pitkin maan pintaa. Muurahaiset kasvattavat pesälleen puolukanvarpukaton, puolukat ja mustikat kietoutuvat toisiinsa sulassa sovussa kypsyttäen marjansa yhtä aikaa. Vesipurojen lisäksi joka puolella on kivivirtoja.

 

Kävelylenkkimme ovat olleet kilometrimääriltään kohtuullisen pituisia (noin 10 km), mutta tunteja niihin kuluu 3-5 kerrallaan. Syy tähän on tietysti vaihtelevan muotoinen maasto eli kamalan jyrkät ylämäet! Valokuvaamiseenkin ja maisemien ihailuun kuluu paljon aikaa!

... liian jyrkkä mäki...

Lappia kohti

Tuntui hiukan hassulta lähteä matkalaukkuja kantaen ruskaretkelle, rinkka olisi ollut jotenkin reippaampi ja vakuuttavampi varuste. Lento Rovaniemelle, yö hotelli Pohjanhovissa ja aamulla vuokra-autolla kohti  Yllästä - eipä siinä vielä eräretkeilyn meininkiä ollut!

Saavuimme iltamyöhällä sujuvasti Rovaniemelle. Hotellin aulassa törmäsimme Matti Nykäseen, ja hetken kuluttua hän kuului laulavan hotellin yökerhossa. Jätimme sen ohjelmanumeron väliin...

Lauantaiaamu valkeni kirkkaana, ja usvan hälvettyä kiertelimme hiukan kaupungilla ennen auton hakua. Ihmettelimme seinämaalauksia, kävimme Lordin aukiolla ja löysimme kirppiksen pihalta pöydän, josta sai ottaa kirjoja ilmaiseksi. Lomalukemiseksi John le Carré vuodelta 1965!

Pienen sekaannuksen jälkeen saimme auton ja pääsimme lähtemään upeassa auringonpaisteessa kohti pohjoista. 

Parinsadan kilometrin ajomatka sujui letkeästi, ja jo neljän maissa olimme asettuneet asumukseemme, vaihtaneet ulkoiluvaatteet päälle ja marssimme reippasti ylös Ylläksen rinnettä. Koska ilta oli jo aika pitkällä, teimme kohtuullisen lenkin ja palasimme tyytyväisinä mökkiimme iltaa viettämään.

Revontulet leimusivat yöllä upeina, mutta me nukuimme täysillä emmekä nähneet luonnon ilotulitusta..